Kuvaus
Jos ulkoilutat yhtä tai useampaa koiraa yhtäaikaa, haluatko välillä kädet vapaaksi? Jännittyykö lenkin aikana hartiasi tai käsivartesi? Lenkkeilyvyötä vyötäisillä käyttäessäsi on kätesi vapaana liikkumaan, joka vähentää huomattavasti lihasjännityksiä käsivarsissasi sekä hartioissasi. Jos koirallasi on taipumusta tehdä äkkinäisiä ryntäilyjä on talutusvyöhön hyvä hankkia selkäpehmuste. Koiran taluttimen on tällöin myös hyvä olla joustava tai varustettu joustavalla osuudella, jottei nykäykset tunnu sinusta eikä koirastasi epämiellyttäviltä.
Hiihtäessä ja juostessa koiran kanssa on joustavatalutin myöskin suositeltava käytettäväksi pehmentämään vetoa ja varsinkin vetämään lähtöä. Jos olet aikeissa alkaa harrastaa lajia, jossa koiran tulisi vetää, niin hyvänä vinkkinä kerrottakoon, että on järkevää opettaa koira alusta asti lähtemään hallitusti vetämään. Eli ei niin että koiralle vaan annetaan käsky “Vedä” (tai muu vastaava käsky, jolla koirasi ampaisee matkaan), vaan hyvä olisi valmistaa koira siihen, että kohta lähdetään. Esimerkiksi laskemalla rauhallisesti ääneen: 1, 2, 3 ja sitten vasta antamalla lähtökäsky: vedä (tai mitä käskyjä haluatkaan käyttää). Tällöin koiralla on aikaa valmistautua lähtemiseen, eikä se vain täydellä vauhdilla ryntää taluttimen päähän, jolloin tulee helposti epämiellyttävä nykäys, vaikka jousto sitä vaimentaisikin. Koira, kun saattaa haistella tai häärätä omiaan ja pahimmassa tapauksessa loukatakin itsensä, jos kiepsahtaa kesken omien puuhiensa innolla juoksuun. Kun taas kuullessaan valmistautumissanat sen olisi tarkoitus keskittyä ja hoksata, että kohta lähdetään ja mieluusti voit itse ottaa takapakkia sen verran, että hihna on kireällä joilloin ikävää nykäystä ei pääse syntymään ja pääsette lähtemään yhdessä hallitusti matkaan.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.