ERA

ERA syntyi rakkaudesta eläimiin
ERA sarjan lemmikeille tuo lemmikkialan ammattilaisista ja ravitsemusasiantuntijoista koostuva tiimi, joka on yli 20 vuoden ajan toiminut aktiivisesti lemmikkien keskellä.

ERA syntyi halusta kertoa totuus kissojen ja koirien ruokintaan liittyvistä asioista.

Lemmikkieläimet on ruokittava hyvin. Tätä ei kyseenalaista kukaan, kaikkihan me sen tiedämme. Tosiasia kuitenkin on, että valitessamme lemmikillemme ruokaa, herää mieleen kysymyksiä ja epäilyksiä – onko tämä ruoka oikeasti parasta mahdollista lemmikilleni?

Tähän on johtanut ruokavaihtoehtojen suuri määrä ja kirjavat väitteet ruoan paremmuudesta, milloin milläkin perustelulla. Emme aina ole tietoisia, onko väitteissä minkäänlaista perää. Onko ruoka niin hyvää, kuin sanotaan.

ERAn filosofian mukaan tärkeintä on kertoa totuuksia äärimmäisen avoimesti ja selkeästi. Puhua ilman tarinoita ja suodattimia ja auttaa asiakasta tekemään päätös, jonka avulla lemmikki elää terveen, pitkän elämän.

ERA tuotteet valmistetaan Espanjassa, Eurooppalaisista raaka-aineista.

Lemmikkitarvike Kaikkea Kaverille
Evästeasetukset

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan käyttökokemuksen sivustollamme. Evästeet tallennetaan sinun selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat meitä ymmärtämään, mitä verkkosivuston osiota pidät kiinnostavana ja hyödyllisenä.